Haitallisista tunteista kertoo kehonkieli

Mitä ovat haitalliset tunteet, jotka estävät tai vääristävät vuorovaikutusta ja keskustelua?

Haitalliset tunteet yhdistyvät alitajunnassa tiedostamattomana taustalla olevaan pelkoon. Niistä tavallisia ovat: syyllisyyden tunne, arvottomuuden tunne, hylätyksi joutumisen tunne, häpeän tunne, lahjattomuuden tunne, mitättömyyden tunne, keskinkertaisuuden tunne, tunne että on tyhmä, pelko että joutuu vihan kohteeksi, vihan tunne, aggressio, tunne että tulee torjutuksi, tunne ettei minusta kuitenkaan kukaan välitä sellaisena kuin olen, kateuden tunne, kaunan tunne ja tunne että on huonompi kuin muut. Myös tunteet "olen parempi kuin muut" tai "toinen täytyy aina voittaa melkeinpä hinnalla millä hyvänsä" perustuvat edellä mainittuihin pelkoihin. On huomattava, että nämä tunteet vaihtelevat ja korostuvat ihmisten mukaan ja samallakin ihmisellä ne varioivat tilanteittain.

Tärkeä kysymys on: mikä / mitkä edellä mainitut tiedostamattomat tunteeni vaikuttavat minussa vuorovaikutus- ja keskustelutilanteissa ja miten ne estävät onnistumistani dialogisessa yhteistyössä?

Monista haitallisista tunteistaan voi tulla, niin halutessaan, vähitellen tietoiseksi. Tärkeää on alkaa katsella itseään, erityisesti silloin kun keskustelee muiden kanssa, ja yrittää tavoittaa oma tunnetilansa. Kannattaa tutkailla omia ilmeitä (silmät ja suu erittäin kertovia), eleitä (käsien asennot) koko kehon asentoa (esim. eteenpäin nojautuminen tai taaksepäin vetäytyminen) ja myös ympäröivän tilan käyttöä keskustelun aikana. Kehon kielen kautta pääsee kiinni tunteisiinsa. Kateissa olleet arvokkaat avaimet, haitalliset tunteet,  löytynevät yksi kerrallaan.

Tunteet kuin arvokas avainnippu

Meillä ihmisillä on alitajunnassa kätkössä tunteita, jotka pelottavat ja joiden tunnistamista välttää viimeiseen asti. Siitä seuraa monia haittoja kanssakäymisessä ja yhteistyössä. Sen vuoksi on tärkeää tutustua omiin tunteisiin.

Omien tunteiden ja niiden kokemistapojen tavoittaminen on kuin löytäisi arvokkaan avainnipun, jota on etsinyt. Itsetuntemus paranee, vuorovaikutus toisten kanssa onnistuu aiempaa paremmin, tiimissä antaa aidoimman ja persoonallisimman panoksen itseltään ryhmän käyttöön. Kaiken kaikkiaan on dialoginen mitä erilaisimpien ihmisten kanssa, koska haitalliset tunteet eivät jumita keskustelua ja vuorovaikutusta.

Uskallatko lähteä etsimään alitajuisia tunteitasi, joiden löytämisestä on sinulle ja erilaisille ryhmille valtavasti hyötyä? Olet ehkä kokenut, että olosi vuorovaikutustilanteessa voi olla oudon epämukava, mutta et keksi miksi. Polttaa kuin avaimenpiilotusleikissä.

Mitä ne haitalliset tunteet voivat olla ja miten silloin toimii muiden kanssa? Millaisia ovat omat psyykkiset suojamekanismit, joiden avulla on oppinut pärjäämään ja selviytymään? Kaiken kaikkiaan millaisen roolin on omaksunut sosiaalisissa tilanteissa?

Taitavan dialogin fasilitaattorin avulla avaimet alkavat rapista lukoissa.

Mihin se dialogi sammui tai katosi?

Oletko ajatellut, mikä merkitys tunteilla ja niiden kokemistavoilla on dialogissa? Miten ne vaikuttavat sen käynnistymiseen, kulkuun ja onnistumiseen? Kyse on sekä omista että toisen tunteista ja siitä, kuinka tunteiden myönteisyys tai kielteisyys edistää tai estää dialogia.

Ihmisten tunteet ja niiden kokemistavat ovat usein tiedostamattomia ja ne ovat kuitenkin väistämättä mukana vuorovaikutuksessa. Tunteet suuntaavat sitä, mitä puhumme ja miten kerromme. Ne säätävät, milloin ja missä otamme asian esiin. Tunteilla on yhteys siihen, miksi puhumme juuri tietyllä tavalla. Kaiken tämän seurauksena ihmettelemme arjessa, mihin se dialogi sammui tai katosi!

Olen käsitellyt tunneasiaa dialogin yhteydessä vähän, mutta nyt aion korjata tätä vajetta. Kirjoitan tunteista ja niiden kokemistavoista keskustelussa pieninä paloina. Ajattelen, että löydät näin tarttumapintaa asioihin vähän helpommin.

Aika dialogisen vuorovaikutuksen ja yhteistyön oppimiselle?

Suomi on arvioitu useissa kansainvälisissä mittauksissa kärkisijoille, esimerkiksi mitä tulee turvallisuuteen, koulutukseen, edistyksellisyyteen ja vapauteen. Parannettavaa on luonnollisesti meilläkin. Eräs tällainen kehitettävä asia on yhteistyö ja vuorovaikutus. Koulu- ja työyhteisöissä tehdyt tutkimukset osoittavat, että sekä yhteisöllisyydessä että yhdessä ajattelemisessa ja työskentelemisessä on selkeästi puutteita. Psyykkinen oireilu, uupuminen, passiivisuuteen vetäytyminen, kiusaaminen tai kiusatuksi joutuminen sekä syrjäytyminen nousevat toistuvasti tutkimustuloksina otsikoihin.

Dialogisessa yhteisössä vuorovaikutus lähtee jokaisen eksistentiaalisesta vertaisuudesta, saman ihmisarvon omaamisesta. Koettu turvallisuus ja luottamus herättävät uskaltamaan, osallistumaan ja innostumaan. Halu ottaa vastuuta ja sitoutua kasvaa.  Jokainen tuntee olevansa arvokas yhteisössä.

Viime aikoina on toivo virinnyt asioiden muuttumiseen maassamme. Dialogi on nostettu ansaitsemaansa asemaan vuorovaikutuksessa ja yhteistyössä valtiovallan ylimmilläkin tahoilla. Meille monologisen kommunikaatiokulttuurin kasvateille on valjennut tarve oppia keskustelemaan ja toimimaan yhteistyössä uudella tavalla.

Dialogiin pääsylle on ehto

Olen tässä pohdiskellut, miksi dialogiosaamisen kehittämisestä ei olla yleisesti innostuneempia. Työelämässä kyllä korostetaan yhdessä ajattelemista ja tekemistä. Taitoa siihen pidetään usein itsestään selvyytenä. Taitoa ei ole kuitenkaan voinut automaattisesti oppia paljolti monologisia piirteitä omaavissa oppimis- ja työkulttuureissamme.

Silmiini osui yllättävästi otsikoitu artikkeli (HÄSA 6.1.2018) "Tärkeintä on halu ymmärtää ihmistä".  Näin kertoo nobelisti Bengt Holmström ja sanoo olleensa  "aina äärettömän kiinnostunut ihmisten ajatuksista". Kommentti on poikkeuksellinen ja sellaisena valtavan virkistävä näkökulma yksilökorosteisessa  ajattelussamme ja ajassamme.

Halu ymmärtää toisen ajattelua tarkoittaa pysähtymistä. Kuinka tavoittaa minäkeskeinen mukanaolonsa keskusteluissa? Kuinka sulkea oma päänsisäinen kohina ja siirtää mielenkiinto toisiin ihmisiin? Oman ajatteluni tunnen, miksi jäisin siihen? Kuinka teen yhdessä työskenneltäessä mieleeni tilaa kaikkien ajattelulle? Onnistunko harppaamaan toiminnassani ylemmälle kehitysportaalle, jos suostun tai nöyrryn tietoisesti seuraamaan ja korjaamaan mukanaoloni dialogisuutta yhteistyötilanteissa?

Ymmärryksen luoman yhteyden ylläpitäminen

Jäin miettimään oman itsen syrjään laittamista keskusteluissa, mitä se oikein tarkoittaa. Jos keskustelukumppaneiden välille syntyy yhteys eriävistä näkökannoista huolimatta, silloin he ovat osanneet kuunnellessaan vetää oman ajattelunsa ja kokemuksensa sivuun.

Ajattelunsa ja kokemustensa syrjään vetämisen lisäksi keskustelijoilla on taito "pysyä itsenään ja itsessään", jolloin he kokevat olevansa riittävän hyviä ihmisiä ilman samankaltaisuuden tai -mielisyyden antamaa tukea ja kannustusta. Vieraus tai yllättävät kommentit eivät heitä pelota tai kaada. Tämä on ratkaisevaa, jotta osallistujat eivät puolustautumalla tai suojautumalla katkaise yhteyttä.

Yhteys syntyy ymmärryksestä?

Hyvää alkanutta vuotta lukijoilleni!

Aikomukseni on kirjoittaa tänä vuonna lyhyesti ja kommentinomaisesti. Aloitan presidenttimme uuden vuoden puheessaan korostamasta ymmärryksen syntymisestä ihmisten välillä aina empatiaan asti. Tämä ydinpointti ilahdutti minua kovasti.  Ymmärrys sanana on kuitenkin monitulkintainen, se käsitetään usein synonyymiksi myös samanmielisyydelle - tyyliin "me ymmärrämme niin hyvin toisiamme". Ihmisten ymmärtämisessä on kuitenkin kyse siitä, että on selvillä tai ottaa selvää, kuinka kaveri ajattelee, tuntee tai toimii. Oma itse on silloin syrjässä. Näin on mahdollista aidosti ymmärtää kanssakulkijoitaan heidän kaikesta erilaisuudestaan ja erimielisyydestään huolimatta. Yksimielisyys ja konsensus eivät ole yhtä kuin ymmärtäminen, tätä olen saanut aina uudelleen painottaa dialogiosaamisen valmentamisen yhteydessä.