keskiviikko 24. huhtikuuta 2019

Tunteet kuin arvokas avainnippu

Meillä ihmisillä on alitajunnassa kätkössä tunteita, jotka pelottavat ja joiden tunnistamista välttää viimeiseen asti. Siitä seuraa monia haittoja kanssakäymisessä ja yhteistyössä. Sen vuoksi on tärkeää tutustua omiin tunteisiin.

Omien tunteiden ja niiden kokemistapojen tavoittaminen on kuin löytäisi arvokkaan avainnipun, jota on etsinyt. Itsetuntemus paranee, vuorovaikutus toisten kanssa onnistuu aiempaa paremmin, tiimissä antaa aidoimman ja persoonallisimman panoksen itseltään ryhmän käyttöön. Kaiken kaikkiaan on dialoginen mitä erilaisimpien ihmisten kanssa, koska haitalliset tunteet eivät jumita keskustelua ja vuorovaikutusta.

Uskallatko lähteä etsimään alitajuisia tunteitasi, joiden löytämisestä on sinulle ja erilaisille ryhmille valtavasti hyötyä? Olet ehkä kokenut, että olosi vuorovaikutustilanteessa voi olla oudon epämukava, mutta et keksi miksi. Polttaa kuin avaimenpiilotusleikissä.

Mitä ne haitalliset tunteet voivat olla ja miten silloin toimii muiden kanssa? Millaisia ovat omat psyykkiset suojamekanismit, joiden avulla on oppinut pärjäämään ja selviytymään? Kaiken kaikkiaan millaisen roolin on omaksunut sosiaalisissa tilanteissa?

Taitavan dialogin fasilitaattorin avulla avaimet alkavat rapista lukoissa.

2 kommenttia:

  1. Kyllä olen valmis kolistelemaan avaimia lukoissa ja oppimimaan tunnistamaan haitallisia tunteita sekä mahdollisesti havannoimaan omia psyykkisiä suojamekanismeja.

    Erittäin kiinnostavaksi koen myös tuon asian, että millaisia rooleja olen itse saattanut omaksua. Näinkin kaikkiin odotan malttamattomana uusia ajattelua avaavia postauksiasi Helena.

    VastaaPoista
  2. Hei Sanna, sanot tuossa olennaisen asian "olen valmis kolistelemaan avaimia lukoissa ja oppimaan tunnistamaan...". Meillä kun on tapana selviytyä vanhoilla rutiineilla siihen asti, kunnes jokin asia herättää toimimaan toisin. Tunteiden tunnistaminen vuorovaikutustilanteissa vaatii valppautta ja pysähtymistä omiin tuntemuksiin ja reaktioihin. Ja sitten kysymys itselle: mitä tunnen tällä hetkellä ja mahdollisesti vielä minkä takia? Jos onnistuu tavoittamaan sen hetkisen keskustelua haittaavan tunteensa, hoksaa usein myös siitä seuraavan suojamekanisminsa, esimerkiksi aggressiivisen kannanoton tai vetäytymisen puhumattomaksi.

    Valittuihin sosiaalisiin rooleihin vaikuttavat kulloinkin läsnä olevat ihmiset. Millaisia tunteita he sinussa virittävät? Toisaalta syvimmiltään tapa olla vuorovaikutuksessa muiden kanssa on sidoksissa temperamenttiin ja kasvuvuosina opittuihin selviytymiskeinoihin erilaisissa yhteisöissä. Nämä opitut tavat on mielenkiintoista oppia tuntemaan.

    VastaaPoista