Poistaisiko vertaisuuden oivallus pelon?

Arkisissa tilanteissa on helppoa nähdä, kuinka vaativaa on kohdata toinen ihminen aidosti vertaisena, siis saman ihmisarvon omaavana niin, että tuon vertaisuuden tuntee sydämessään ja herää luottamaan itseen ja toiseen.

Vertaisuuden tunne, statuksesta riippumatta,  näkyy käyttäytymisessä kokonaisvaltaisesti. Ilmeissä, eleissä, puhetavassa ja puheen sävyssä. Se näkyy myös tilankäytössä vuorovaikutustilanteessa. Siitä presidenttimme antoi mainion näytteen pitäessään TV-puhetta vuodelle 2020. Hän oli asettunut katsojiin päin, traditiosta poiketen rennosti ja avoimesti.

Vertaisuus tulkitaan usein dialogin onnistumisen näkökulmasta hankalasti seuraavasti. Se ymmärretään lähinnä samanlaisena osaamisena, toimintana tai samanlaisina ominaisuuksina kuin mitä itsellä on, tai se liitetään eettisiin ja juridisiin kysymyksiin. On asioita, joissa me ihmiset ja tilanteemme todellakin eroavat toisistaan. Uskooko sitä silloin, että ihmisarvomme on kuitenkin sama?

Esimerkiksi opettaja tai johtaja on yhteisössään ihmisenä samanarvoinen kuin oppijat tai työntekijät. Vertaisena työskennellessään hän vastaa työhönsä kuuluviin rooliodotuksiin, mutta hän ei käytä asemaansa vallan välineenä. Keskinäisen Työeläkevakuutusyhtiön Elon toimitusjohtaja Satu Huber kertoi HS haastattelussa 15.12.2019: "Vaikka koen olevani epähierarkinen, tajusin olevani paljon äänessä. Jos sanon oman mielipiteeni aina ensin ja liian painavasti, voivat toisten ajatukset muovautua sen pohjalta. Siksi tarvitsen ihmisiä, jotka uskaltavat keskeyttää minut." Pystyykö tällainen toiminta häätämään yhteisöissä tai ryhmissä niin usein koettua pelkoa pois?

Jos opettaja tai johtaja tuntee olevansa ihmisenä samanarvoinen kuin muut, silloin hän uskaltaa luoda luottamusta ja turvallisuutta ryhmään. Hän ei pelkää auktoriteettinsa menettämistä tai pätevyytensä riittämättömyyttä. Niiden sijaan hän on sensitiivinen eriarvoisuuden ilmentymille yhteisössä ja reagoi niihin välittömästi rohkeasti ja korjaavassa hengessä niin, että vähitellen jokainen ymmärtää vertaisuuden idean. Siitä seuraa kunnioitus muita kohtaan. Erilaisuudelle tehdään tilaa yksilön ja yhteisön hyväksi. Näin syntyy dialoginen oppiva yhteisö. "Paras tulos ei välttämättä synny toisen samalla tavalla ajattelevan seurassa.  Parhaita tuloksia saadaan silloin, kun ihmiset ovat motivoituneita, tottuneet positiiviseen kritisointiin ja siihen, että he saavat äänensä kuuluviin", toteaa Satu Huber samaisessa HS haastattelussa.

Vertaisuuden idean oivaltaminen vapauttaisi meidät pelon vankilasta.

Dialogia pelotta

Dialogiaktivisti, mitä hän tekee missä tahansa yhteisössä, jossa tavoitteena on parantaa yhdessä jonkin asian osaamista?

Ihmisten suuri ongelma yhteisöissä on auktoriteettipelko, joka aiheuttaa kanssakäymisessä pelkovalintoja, vaikenemista, välttelyä, selittelyä, kieltämistä, hännystelyä jne. On syytä huomata, että nämä ovat kasvuvalintojen vastakohtia.

Dialogiaktivisti kohtaa toisen ihmisarvoltaan vertaisena, tuntien tunteen aidosti sisimmässään. Hän ruokkii tapaa olla vuorovaikutuksessa pelotta niin, että jokainen uskaltaa vähitellen katsoa pelkoaan silmiin ja kertoa, kuinka syvimmiltään asioista ajattelee. Kukin osallinen luottaa ja tuntee olonsa niin turvalliseksi, että rohkenee kertoa tarpeen tullen myös tunteistaan. Kun joku tuntee tulleensa kuulluksi ja huomaa, että toinen haluaa päästä ymmärrykseen hänen kertomastaan, silloin kokee itsensä hyväksytyksi. Se on kokemuksena onnistumista, josta luottamus ja usko itseen kasvavat.

Luottamuksen ja uskalluksen ilmapiirin luominen on taitolaji, jota useimpien pitää harjoitella. Jos vaikkapa opettajalta tai johtajalta puuttuu kyseinen riittävä osaaminen, yhteisön osallistujat valitsevat itseään suojellakseen puhumattomuuden vankilan, jossa tärkeintä on näennäisesti selviytyä ja pärjätä. Persoonakohtainen ajattelu ja tunteet jäävät piiloon ja hyödyntämättä. Yhteistyö on jäykkää ja pinnallista, usein pikku asioiden kanssa näpertelyä. Asian kannalta merkittävä erilainen jätetään sanomatta, koska sen ajatellaan olevan sopimatonta ja ei-toivottua. Oppiminen ja kasvu yhdessä haalistuu tavoittamattomaksi toivekuvaksi.

Miksi koko asiassa on jotain uutta, kaikkihan näin sanovat tekevänsä? Jatkan tästä seuraavassa blogikirjoituksessa.

Haluatko ryhtyä dialogiaktivistiksi?

Haluatko onnistua entistä paremmin arjen keskusteluissa työpaikalla tai opiskelijoiden kanssa? Haluatko sen vuoksi alkaa dialogiaktivistiksi? Kansalaista, joka aktiivisesti toimii joko itsenäisesti tai ryhmässä ajamassa jotakin asiaa, kutsutaan usein aktivistiksi (Wikipedia). Dialogiaktivismilla tarkoitan vapaamuotoista ja rakentavaa yhdessä keskustelemista ja tekemistä vertaisten tai verkostojen avulla. Aktivistina tulee tietoisemmaksi ajamastaan asiasta, sen kokonaisvaltaisista vaikutuksista ja yhteyksistä, tässä yhteydessä dialogiosaamisesta esimerkiksi koulutuksen ja työhteisöjen konteksteissa.

Jo yhdellä dialogitaidolla parannat keskustelua lähes kenen tahansa ihmisen kanssa? Sellainen taito on kysyminen avoimin kysymyksin toiselta jostain asiasta ja tilanteen mukaan siitä, mitä hän juuri äsken sanoi. Taitava tiedustelija tekee näin keskustelun aikana usein, koska silloin hän syventää tai laajentaa ymmärrystään kulloisestakin keskustelukumppanista ja yhteisestä asiasta.

Kysymisen taidon ehtona on itsekeskeisyydestä luopuminen ja huomion kiinnittäminen niihin keskustelukavereihin. Mitä heidän mielessään liikkuu, miltä heistä tuntuu ja millä tavoin heidän mielestään asioita tehdään? Kysyminen parhaimmillaan lähtee empatiasta, myötäelämisestä, jolloin toinen ihminen kiinnostaa aidosti. Tarkkaavaisuuden suunnan vaihtaminen itsestä toisiin vaatii usein paljon tietoista harjoittelua.

Innostutko perehtymään useampaan dialogitaitoon? Löydät niitä osoitteesta  http://www3.hamk.fi/dialogi/diale/menetelmat/ Keskustele valitsemastasi dialogitaidosta ja sen harjoittelemisesta jonkun sinulle tärkeän ihmisen tai ryhmän kanssa? Valitse henkilö tai ryhmä vapaasti, esimerkiksi opiskelijaryhmä tai työtiimi. Harjoittele taitoa käytännössä, aivan tietoisesti, esimerkiksi 15 min päivässä? Kokeilun arviointi opiskelijaryhmässä tai työtiimissä saattaa tuoda yllättäviä uusia avauksia?

Oletko sitä ennen valmis ottamaan tiedollisesti selvää, mitä dialogi oikeasti on? Aidon dialogin toteutumiselle on ehtoja. Näitä ehtoja löydät esim. osoitteesta http://www3.hamk.fi/dialogi/diale/rakenne.html

Olisi hienoa, jos kirjoitat dialogitaitojen kokeiluistasi tämän blogin kommenttikenttään.

Vallankäytöstä keskustelussa

Haitalliset tiedostamattomat tunteet liittyvät monella tavalla jokaisen käyttäytymiseen. Esimerkiksi syyllisyys yhdistyneenä arvottomuuden ja huonouden kokemuksiin johtaa dominoivana toimintana ilmetessään vallankäyttöön. Vuorovaikutus ja keskustelu ovat jatkuvasti vinossa ja kallellaan, niin sanotusti syyllisyyttä ja mitättömyyttä karkoittamassa. Ikävä kyllä todellisuudessa käy päinvastoin, syyllisestä tulee entistä enemmän hänen omien pelkojensa toteutuma. Sen vuoksi melkeinpä ainoa keino vapautua vallankäytöstä keskustelussa on alkaa seurata omaa käyttäytymistään. Linell (1990) antaa siihen hyvät vinkit osoittamalla useita vallankäytön tapoja:

- kysyjä kysyy kysymyksiä, joihin vastaaminen tuntuu pakotetulta
- puhuja estää aiheen käsittelyn vaihtamalla uuteen aiheeseen
- puhuja jättää muiden vaikutukset keskusteluun huomiotta
- puhuja jatkaa omasta aiemmasta puheenvuorostaan.

Linell kiteyttää vallankäytön dimensiot vuorovaikutuksessa seuraavasti: puheen määrä, aihetta koskeva dominoivuus, vuorovaikutuksellinen hallitsevuus aloitteiden tekemisessä ja vastaamisessa ja puheen suuntaan vaikuttavat strategiset siirrot. Onko mahdollista alkaa tarkkailla näitä tapoja, yhtä kerrallaan omassa puhumisessa?

Dialogisen asenteen sisältämä vertaisuuden kokemus sallii syyllisyyden, mitättömyyden ja huonouden tunteet eivätkä ne estä osallistumasta tasapuolisesti. Jokainen dialogisen asenteen omaava on oivaltanut, ettei samanarvoisuus ihmisenä kuitenkaan mitätöidy koskaan kaikista epäonnistumisista tai virheistä huolimatta. Ihmisarvo on ja pysyy ja sen vuoksi miekkojen kalistelu on keskustelussa tarpeetonta. Miten tämän henkilösuhteiden eettisen perustan oivaltaisi sydänjuuria myöten?

Dialogi vapauttaa haitallisista tunteista

Hankala on  vuorovaikutuksen onnistumisen kannalta tiedostamaton, alitajunnan syvyyksiin tungettu haitallinen syyllisyyden tunne (ei ajoittain koettu luonnollinen syylllisyyden tunne). Siihen yhdistyy arvottomuuden ja huonouden tunne ja se ilmenee yksilöllisesti monilla tavoilla. Syyllisyydestä kärsivä ei kestä kritiikkiä, koska se tarkoittaa hänen kokemanaan melkein maailmanloppua. Siksi hän uskottelee itselleen ja muille tekevänsä kaiken täydellisesti ja on aina oikeassa. Tunteen voimakkuus säätelee tunteesta kertovaa kehonkieltä, Ryhti voi olla uljas, rinta on röyheänä ja vatsa on ikään kuin suojana, puskurina muita vastaan, leuka on pikkuisen koholla, pää vedetty taaksepäin ja katse suuntautuu yläviistosta alaspäin. Omia eletapoja oppii tarkkailemalla itseään ja niille voi lempeästi ja hyväksyvästi naurahtaa.

Tunteen voimakkuus vaikuttaa siihen, millaisella suojauksella ja sen vahvuudella herkästi syyllistyvä on vuorovaikutustilanteissa. On huomattava, että siilipuolustus on inhimillistä ja tarpeen aina silloin tällöin. Puolustuksen kaikenaikaisuus on kuitenkin keskusteluissa haittatekijä. Itsensä herkästi syylliseksi kokeva on ehkä selittelyjen mestari ja taituri siirtämään epämiellyttävät asiat muiden harteille. Näin hän siivoaa itsensä jatkuvasti kuiville ristiriitatilanteissa. Itsessä ei kestä virheitä ja sen vuoksi hän muotoilee tilanteet itselleen edullisiksi. Herkästi syyllistyvä suuttuu helposti, vaikka ei välttämättä näytä sitä, Hän voi uhkailla ja käyttäytyä epäasiallisesti.

Dialogisessa tiimissä ollaan vastavuoroisia ja ymmärretään haitallisten tunteiden kieltä. Fasilitaattori osaa ottaa tällaiset asiat herkästi ryhmässä lukuun ja hän auttaa huomaamaan haitallisten tunteiden aiheuttamaa käyttäytymistä yhteistyötilanteissa. Marikki Arnkil (2019) puhuu väitöskirjassaan dialogisten raamien luomisesta yhteiseen työskentelyyn ja dialogin moderoimisesta. Hän korostaa tutkimuksessaan, että aitoon kohtaamiseen luokassa opettaja tarvitsee jämäkkyyttä ja herkkyyttä. Ryhmässä työstetään yhdessä tapoja, joilla tulemme tiimissä toimimaan ja joiden avulla opimme kaikki koko ajan ymmärtämään lisää jokaisen ainutlaatuisuudesta. Kun opettaja ymmärtää, millainen yhdessä tekeminen vie kohti yhteistä ymmärrystä, hän osaa luotsata myös oppilaansa dialogiseen oppimiseen.

Aito kohtaaminen dialogissa edellyttää suojausten purkamista, joka on mahdolllista vähän kerrassaan. Siihen päästään jämäkän ja herkän dialogin auttajan ja tukijan avulla. Kun opettaja osoittaa oikeaa kiinnostusta ja pyrkimystä ymmärtää toisen tarpeita, silloin esimerkiksi syyllisyydentuntoinen alkaa uskaltaa olla aito ja kokonainen. Hän rohkenee tehdä virheitä ja myöntää ne tilanteittain. Hän huomaa, ettei siinä käynyt hullustikaan, vaan päinvastoin. Jokaisen oppiminen tiimissä nousee uudelle tasolle.

Kohti tunneturvallisuutta keskusteluissa

Liitän Marja Mäensivun väitöstutkimuksen (2019) tuloksia dialogin kehittämisasioihin. Hän havaitsi tutkimuksessaan "luokanopettajaopiskelijoiden pyrkivän välttämään erimielisyyttä ja johtajan roolia demokraattiseksi koetussa ja kehystetyssä opiskelutilanteessa. Tasavertaisuuden korostaminen esti ryhmän työskentelyn kehittymisen ja itseopiskelun. Erimielisyyden käsittelyn ja työn organisoinnin sijaan opiskelijat keskittyivät ilmapiirin säilyttämiseen". Tämä on enemmän kuin tavallista niin sanotuissa loistavissa tiimeissä.

Yllä mainittuun opettajaopiskelojoiden toimintaan voivat syynä olla haitalliset tunteet, jotka ovat tiedostamattomina taustalla. Näistä esimerkkinä on hylätyksi tulemisen pelko. Silloin pelkää tiimissä tai ryhmässä / yhteisössä, että joutuu erimielisyytensä takia syrjään, koska on hankala. Samalla pelkää, että päätyy kavereiden vihamielisyyden tai aggression kohteeksi. Eri lailla ajattelija leimataankin usein vähintään oudoksi tyypiksi, joka halutaan sulkea ulkopuolelle.

Ihmiset kokevat, että parempi olla kertomatta, mitä ajattelee tai tuntee, vaikka monesti olisi tiimin toiminnan kannalta hyvä toimia päinvastoin. Näin päädytään työskentelyssä vain jonkun monologeihin tai muutamien puheenvuoroihin. Yleisenä tapana on, että toisten mukaantuloja ei noteerata niin, että niistä kysyttäisiin lisää tai niin että niistä jatkettaisiin ajatteluan kehittelyä eteenpäin.

"Ohjaajan on opetustyössä otettava huomioon aikaisemmin rakentuneet opiskelijaa ohjaavat tekijät ja tehdä opiskelijat niistä tietoisiksi", sanoo Marja Mäensivu. Ymmärrän, että näitä aikaisemmin rakentuneita tiedostamattomia tekijöitä ovat esimerkiksi haitalliset tunteet. Kuinka fasilitaattori, dialogin aktiivinen mahdollistaja ja tukija, vahvistaa tunneturvallisuutta tiimissä tai ryhmässä / yhteisössä? Hänen tehtävänsä on kuljettaa tai pyörittää ryhmää niin että jokainen uskaltaa jatkaa toisen puheenvuorosta omalla ajattelullaan. Tällaisen kuljetuksen myötä osallistujat tuntevat, että heidän ajatteluaan kuunnellaan ja se otetaan lukuun. Koska fasilitaattori tuntee itsensä ja muut vertaisiksi, hän on vallanhalusta vapaa kuuntelemaan ja ottamaan kaikkien näkökulmat tarkastelun alle ja jatkamaan niistä. Dialogissa kaikki ovat voittajia. Fasilitaattori auttaa osallistujia lisäämään tietoisuutta omasta toiminnastaan tilanteittain ja pyytää heitä sanoittamaan tekemistään.

Dialogin fasilitaattori on oivaltanut ihmisten vertaisuuden syvimmän olemuksen ja sen vuoksi hän reagoi herkästi ryhmässä näkyviin ja kuuluviin eriarvoisuuden signaaleihin. Näin tiimin / ryhmän ilmapiiri kehittyy vertaisuutta vahvistaen turvalliseksi.

Haitalliset tunteet tuntuvat

Haitallisista tunteista vuorovaikutus- ja keskustelutilanteissa kertoo myös se, miltä kehon sisällä tuntuu. Olo voi olla monella tavalla epämukava. Alkaa väsyttää, paikallaanolo on vaikeaa tai ahdistaa. Niiden lisäksi voi tuntea autonomisen hermoston aiheuttamia kehonsisäisiä tuntemuksia  stressaavassa tilanteessa, kuten esimerkiksi tunne että ilma loppuu, sydän hakkaa, vatsassa on perhosia, päätä särkee, kädet hikoilevat jne.

On mahdollista oppia tunnistamaan omia kehon sisäisiä tuntemuksiaan. Haasteellista on sen jälkeen saada kiinni, mitä tuntee siinä hetkessä ja tunnustaa se itselleen.  Vaivannäkö kannattaa, koska avaimenhaltijalla on uudet mahdollisuudet.

Dialogin fasilitaattorilla on melkoinen rooli tiimin tai ryhmän ihmisten sisäisten tunnekokemusten vapauttamisessa kohti oivaltavaa tunteiden säätelyä.