perjantai 5. toukokuuta 2017

Epätäydellisenä mutta arvokkaana



                                                                           


           Tämäkö on se ratkaisu?






Viime kerralla kirjoitin hyvän sanoittamisesta. Oletkohan kokeillut sitä tietoisesti ja jaksanut pitää harjoittelua yllä? Nimittäin jos koulu- tai työyhteisössäsi sanoitetaan hyvää, se luo turvallista perustaa ihmisten epätäydellisyyden kokemiselle. Haavoittuminen ei tunnu silloin niin tyrmäävältä.

Välttelet ehkä keskustelussa ja yhteistyössä vaaroja. Ennakoit karikoita ja pysyttelet mukavuusalueellasi näennäisesti ehjänä ja haavoittumattomana. Säilytät oman arvon ja arvokkuutesi. Jos sen sijaan annat itsellesi luvan osallistua ja puhua vapaasti, hyväksyt mahdollisen haavoittumisen.

Monologisessa kulttuurissa pienikin spontaani ajattelunsa paljastaminen, koulussa tai työryhmässä, on monesti rohkeaa, koska siinä voi haavoittua, menettää arvokkuutensa ja joutua ulkopuoliseksi.

Turklen (2015) mukaan tutkimukset osoittavat, että
oman haavoittuvuuden hyväksyminen on ratkaisevaa onnellisuudessa, luovuudessa ja tuottavuudessa. Kuitenkin elämä sosiaalisessa mediassa rohkaisee meitä näyttäytymään haavoittumattomina tai niin vähän haavoittuvaisina kuin mahdollista.

Hämeen Sanomien haastattelussa (2.4.2017)Himanen pohtii kehityksen suurta päämäärää, arvokkaan ihmiselämän näkymää. ”Joka paikassa ihmisellä on tarve tuntea, että hänen arvokkuutensa tunnustetaan nimenomaan ihmisenä. Se on ihan ydinasia. Kyse on siitä, miten me kohtelemme toisiamme ja annammeko toiselle saman arvon kuin itsellemme. Arvo ja arvokkuus liittyvät vapauden ja oikeudenmukaisuuden kaltaisiin periaatteisiin. Nykyisestä keskustelukulttuurista voi vetää johtopäätöksen, tarvitsemme… lisää arvokkuutta.”

Kestätkö Sinä aitoa dialogia? Se kun on yllätyksiä täynnä. Saatat sanoa, että juuri sellaista keskustelua haluat. Mutta yllätykset ovat kokemuksina myös haavoittavia. Joudut hyväksymään esiin tulevat ajattelusi puutteet ja aukkokohdat. Et olekaan niin hyvä ja täydellinen kuin mielessäsi uskottelet. Se huojuttaa oman arvon tuntoa ja arvokkuuden kokemusta. Jos yhteisössä suhtaudutaan kaikkiin ihmisiin dialogisesti (päinvastoin kuin monologisessa keskinäiseen kilpailuun ja vertailuun perustuvassa kulttuurissa), silloin pystytään olemaan epätäydellisiä, haavoittuvia ja kuitenkin arvokkaita.

HS 8.4.2017 kertoi ulkomailla opiskelleesta ja työskennelleestä nuoresta, astrofyysikko Sissi Enestamista. Hän kiteyttää tärkeimmän oivalluksensa elämästä seuraavasti:
”Ei ole hyväksyttävää vain todeta olleensa väärässä, vaan on tärkeää aktiivisesti ja avoimella mielellä etsiä virheitä omasta ajattelustaan ja toimintatavoistaan. Joka kerta kun myöntää olleensa väärässä tai toimineensa väärin, saa mahdollisuuden oppia uutta tai kasvaa paremmaksi ihmiseksi.”

Voiko sen paremmin sanoa, dialogiin kuuluvan arvokkaana kehitteillä olemisen.

Opettaja tai johtaja: millainen ”täydellisten” yhteisö Sinun luokkasi tai työpaikkasi on? Mikä vapauttaisi pelokkaat ja stressaavat täydelliset iloisiksi, aikaansaaviksi, itseään ja toisiaan arvostaviksi epätäydellisiksi?