Meitä suomalaisia sanotaan usein tuppisuuksi kansaksi. Olemme kuitenkin monissa asioissa aikaamme edellä. Mitä oikeastaan olisimmekaan, jos vielä läsnäolevasti keskustelisimme asioista?
Vuorovaikutus toisten kanssa on loistojuttu, siinä
on sitä jotain! Ihminen vain on luonnoltaan sellainen. Mutta ymmärretäänkö tätä
asiaa ihan ytimiä myöten? Kouluissa opettajat, oppilaat tai opiskelijat ja
työpaikoilla työntekijät etsivät keskustelun mahtavaa voimaa ja sanan mahtia
oppimisessa ja yhdessä tekemisessä. Keskustelu on todellakin ainutlaatuisen
arvokas helmi osaamisien kirjossa. Mitä tällainen erityinen keskustelu
osaamisena sitten on? Millaista on uudenlainen ja kaiken eläväksi tekevä tapa
puhella muiden kanssa?
Ihmiset kertovat usein, ettei tavallinen
keskustelu kannata, koska se on pintapuolista, latteaa ja monesti
ennalta-arvattuakin. Sellaisia tilanteita on parempi vältellä tai pakoilla! Nyt
on mielestäni aika rohkeasti tarttua kouluissa ja työpaikoilla tilaisuuteen - poikkeuksellisen
keskustelutavan harjoittelemiseen. Palkinto olisi kutkuttavan hieno: oppisi
entistä paremmin, yhteistyö olisi hauskempaa ja tuloksellisempaa, vieläpä tavanomaista
lyhemmässä ajassa. Tavoiterima on korkealla, mutta sen ylittäminen on
mahdollista.
Niin oppimiseen, opetukseen kuin kaikenlaiseen
yhdessä tekemiseen haetaan jatkuvasti uusia keinoja ja välineitä. Ajalle
kuuluvan digivyörytyksen ei odottaisi kuitenkaan hautaavan kasvokkain
tapahtuvaa yhdessä oppimista ja tekemistä. MIT:n professorin, digitaalisen
kulttuurin ja kommunikaation tutkijan, Sherry Turklen (2015) mukaan
keskustelu kasvokkain on ”inhimillisin ja inhimilliseksi tekevin asia”
toiminnassamme, mutta olemme ”uhranneet keskustelun pelkälle
yhteydenpidolle”. Hän toteaa, että intohimomme teknologiaa
kohtaan ajaa meidät pois kasvokkain keskustelusta, mutta keskustelu
on kulmakivi empatian ja demokratian kehittymiselle.
keskustelu kasvokkain on ”inhimillisin ja inhimilliseksi tekevin asia”
toiminnassamme, mutta olemme ”uhranneet keskustelun pelkälle
yhteydenpidolle”. Hän toteaa, että intohimomme teknologiaa
kohtaan ajaa meidät pois kasvokkain keskustelusta, mutta keskustelu
on kulmakivi empatian ja demokratian kehittymiselle.
Eläytymisen toisen näkökulmaan ja asemaan sekä
toisen kohtaamisen vertaisena ei soisi mitenkään jäävän nykyistäkin
alhaisemmalle kehitystasolle, vaan päinvastoin! Inhimillisen tulevaisuuden
tekijöiden maassa opetellaan keskustelemaan myös kasvokkain. Ymmärrystä ja
osaamista lisätään toisen näkövinkkeliin peilaamalla ja toisen lasien läpi
katsomalla. Miten sellaista keskustelua pystyy oppimaan?