Haitalliset tiedostamattomat tunteet liittyvät monella tavalla jokaisen käyttäytymiseen. Esimerkiksi syyllisyys yhdistyneenä arvottomuuden ja huonouden kokemuksiin johtaa dominoivana toimintana ilmetessään vallankäyttöön. Vuorovaikutus ja keskustelu ovat jatkuvasti vinossa ja kallellaan, niin sanotusti syyllisyyttä ja mitättömyyttä karkoittamassa. Ikävä kyllä todellisuudessa käy päinvastoin, syyllisestä tulee entistä enemmän hänen omien pelkojensa toteutuma. Sen vuoksi melkeinpä ainoa keino vapautua vallankäytöstä keskustelussa on alkaa seurata omaa käyttäytymistään. Linell (1990) antaa siihen hyvät vinkit osoittamalla useita vallankäytön tapoja:
- kysyjä kysyy kysymyksiä, joihin vastaaminen tuntuu pakotetulta
- puhuja estää aiheen käsittelyn vaihtamalla uuteen aiheeseen
- puhuja jättää muiden vaikutukset keskusteluun huomiotta
- puhuja jatkaa omasta aiemmasta puheenvuorostaan.
Linell kiteyttää vallankäytön dimensiot vuorovaikutuksessa seuraavasti: puheen määrä, aihetta koskeva dominoivuus, vuorovaikutuksellinen hallitsevuus aloitteiden tekemisessä ja vastaamisessa ja puheen suuntaan vaikuttavat strategiset siirrot. Onko mahdollista alkaa tarkkailla näitä tapoja, yhtä kerrallaan omassa puhumisessa?
Dialogisen asenteen sisältämä vertaisuuden kokemus sallii syyllisyyden, mitättömyyden ja huonouden tunteet eivätkä ne estä osallistumasta tasapuolisesti. Jokainen dialogisen asenteen omaava on oivaltanut, ettei samanarvoisuus ihmisenä kuitenkaan mitätöidy koskaan kaikista epäonnistumisista tai virheistä huolimatta. Ihmisarvo on ja pysyy ja sen vuoksi miekkojen kalistelu on keskustelussa tarpeetonta. Miten tämän henkilösuhteiden eettisen perustan oivaltaisi sydänjuuria myöten?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti